Siis minulla ei ole mitään räwläreitä vastaan, eikä nykyään varsinaisesti peliäkään vastaan, kun siitä uskomattomasta pettymyksestä alkaa viimein selvitä. Ehkä pelin huonous on vaan Wiin kirous. Mikään peli ei tunnu onnistuvan sille. >_>
Mutta niin, mennäänpä asiaan. Itselläni on myös pari huomioitavaa seikkaa sanottavana näistä asioista ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että skenen pitää yhdistyä, jos se meinaa jatkaa kasvuaan.
Koko Smash-skenen oleminen Suomessa ei ole mikään itsestäänselvyys. Sen nykyinen tila ei todellakaan syntynt minkään Amon/Nintendon mainostamisen tai tapahtumien ansiosta, vaan ihan muutamien pelaajien vuoksi. Ja millaisista pelaajista onkaan kyse? Siitä oli orpoilu, ujostelut ja ennakkoluulot kaukana. Jotkut puolustelevat brawlin pelaajien kyvyyttömyyttä saapua turnauksiin tai osallistua niiden järjestelyihin, kun ne ovat niin nuoria, mutta kukaan ei taida muistaa että Suomen smash-skenen alussa kaikki olivat korkeintaan yhtä vanhoja kuin perus-brawleri nykyään. Onhan Melee kohta jo kohta 10 vuotta vanha peli, prkle!
Moni uusi pelaaja jättää edelleen turnauksiin tulematta, koska eivät uskalla lähteä Suomen toiselta puolelta tuosta vaan, mikä onkin ihan ymmärrettävää. Mutta mitäs jos minä olisin ajatellut samalla tavalla aikoina jolloin mitään skeneä ei edes ollut, kukaan ei tuntenut ketään ja koko touhu tuntui hullulta? En olisi matkustellut useita tuhansia kilometrejä ja istunut kymmeniä tunteja kuukaudessa junassa vain sen takia, että päätin tutustua Helsingissä asuviin Smashin pelaajiin, joista en ollut ennen kuullutkaan? Mitäs jos WMK, Vilness, Best, udikku, ja muutamat muut eivät olisi olleet niin hulluja, että tulivat vain yhtäkkiä minun turnaukseen Kajaaniin, joka järjestettiin minun asunnossa? Todennäköisesti tätä foorumia ei olisi, en kirjoittasi nyt tätä viestiä ja tuntisin hiton monta huippua tyyppiä vähemmän.
Jotkut valittavat Melee-pelaajissa on morkkaavia, suuri egoisia paskanjauhajia, jotka eivät välitä muiden mielipiteistä. Mutta niinhän se onkin! Smash-skenen alkuunpaneminen vaati, että eri puolella Suomea olevat puolihullut, itsevarmat pelaajat uskalsivat lähteä mukaan leikkiin. Silloin ei voinut tulla valmiiksi katettuun pöytään, vaan se vaati johtajaluonnetta, halua, mielenkiintoa ja osaamista hoitaa hommat itse. Jos kaikki pelaajat olisivat kuten Lim3 ja kotona vankina 9 kuukauttaa vuodesta, niin mitään ei tapahtuisi koskaan.
Mutta niin, koko asian pointtina on, että jos Brawlarit oikeasti haluavat saada jotain kunnioitusta ja tulla mukaan meininkeihin, niin jonkun pitää oikeasti rueta ottamaan vastuuta touhuista. Heidän pitää tuoda telkkareita, yrittää oikeasti päästä mukaan skeneen ja käydä turnauksissa. Syyt jotka auttoivat Smash-skenen alulleen, ovat siis myös nykyään jonkinlainen ongelma. Uudemmat pelaajat luottavat siihen, että ne samat tyypit huolehtivat aina kaikesta ja itse saavat roikkua vaan mukana ilman vastuuta. Tämä ottaa niin uskomattoman paljon ainakin itseäni pannuun. Tekosyyt iästä ja muusta paskasta ei itseäni kiinnosta. Jokaisen pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja auttaa skeneä kasvaamaan eteenpäin.
Tuntuu ehkä rankalta, mutta ilmaiseksi tässä maailmassa ei saa mitään. Tällä hetkellä Brawlin pelaajista pelkästään Laatikko tuntuu tekevän jotain.