Smash Finland Foorumi

Full Version: Yleinen pelikeskustelu
You're currently viewing a stripped down version of our content. View the full version with proper formatting.
Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31

Big Boss

Itse pelasin Mario All-Starsissa kaikkia ensimmäisiä Mario brosseja. Oli varmaan paras peli minkä ikinä olin saanut joululahjaksi pukilta.

Eka maario oli suhteellisen helppo, sillä naperona olin pelittänyt sitä vielä NES:illä, mutta tämä laite oli jo kauan aikaa sitten jo hajonnut. Itsekin pääsin tähdillä merkittyihin ratoihin, mutta peli ei tuntunut paljoa muuttuneen.

Lost Levelisin läpipeluu oli mielenkiintosta vetää luigilla ja välillä mariolla. Pelissä riitti kyllä enemmän haastetta, mutta senkin sai lopulta helposti vedettyä (hyvä jos enää muistan millaista se enää on).

Kakkos osa oli outo, mutta mukiin menevää Mario peliä. Ei ollut enää Goombia, paratroopia tai muita tuttuja hahmoja, paitsi pelattavat Mario hahmot. Pelin vetäminen oli silti kokemisen arvoinen. Tässä oli kivaa löytää short cutteja toisiin ratoihin.

Kolmos osa oli all starin paras mario, mutta sinne kolmos maahan saakka peli tuntui vaikeutuvan (vaikka nykyään se tosi helppo) tiettyjen kohtien takia. Lopulta sieltäkin pääsee 4 maahan, jossa kaikki olikin suurta. 5 radassa sai helvetin siistin pesukarhu puvun, jolla pystyy muuttumaan patsaaksi, koko rata oli melkein yhtä helppo kuin nelonen, paitsi ne viimeiset kentät siellä taivaassa. 6 radassa oli yksi ainoa kohta jonka aina jouduin skippamaan pilvellä, kun en tiennyt mitä siinä pitää tehdä (no nykyään tiedän senkin). Sieltä kuitenkin sai pesukarhu pukua siistimän puvun: vasaramies puvun. Harmiksi tämä puku ei kauaa pysynyt päällä, koska kentät olivat siinä vaiheessa aika hankalia olla osumatta muihin. 7 rataa on tänäänkin outo ja varmaan jään vieläkin joissain kohdin jumiin. Rata on ihan pirun hankala. 8 rata taas suht helppo, missä yhden linnan jouduin aina skippaamaan aina pilvellä. Tähänkin olen jo löytänyt ratkaisun johon jäin jumiin.

Nykyään uusin mario pelini on New Super Mario Bros, enkä haluaisi pelaa sitä ainakaan yksin läpi.

RTpmwe

Tosiaankin nämä Marioiden sidescrollerit ovat parhaita Maliopelejä, jos sitä yhtä (SM64) ei lasketa 8)

Big Boss

Screwattackissa mielenkiintoinen kilpailu: http://www.gametrailers.com/video/top-10...ack/704480

Nesin top 10 vaikeinta peliä. Ite en jaksa vetää edes Mega Mania läpi, ja Turtles on minulle kryptoniittiä.

mallu000

Vedin ekaa kertaa elämässä Mega Man 2 difficultilla kaikki Robot Masterit. Wily's Castleen jäi ja jätin Wiin kotia viikoksi, mutta sitten poraan sen yhdeltä istumalta. Speedplaynä olen meinannut aloittaa jotain, mutta ei oikein tiedä mitä, kun ei osaa mitään. >_> Jos vaikka Metal Slugit pääsis ilman continueta.

(09-15-2010, 03:56 PM)Big Boss link Wrote: [ -> ]Screwattackissa mielenkiintoinen kilpailu: http://www.gametrailers.com/video/top-10...ack/704480

Nesin top 10 vaikeinta peliä. Ite en jaksa vetää edes Mega Mania läpi, ja Turtles on minulle kryptoniittiä.

Onko täällä kukaan muuten Battle Kidiä päässyt testaamaan?

Goodbye

(09-15-2010, 12:33 PM)RTpmwe link Wrote: [ -> ]Tosiaankin nämä Marioiden sidescrollerit ovat parhaita Maliopelejä, jos sitä yhtä (SM64) ei lasketa 8)
Det här

Vilu

(09-15-2010, 12:33 PM)RTpmwe link Wrote: [ -> ]Tosiaankin nämä Marioiden sidescrollerit ovat parhaita Maliopelejä, jos sitä yhtä (SM64) ei lasketa 8)
NÄinhän se hyvinkin pitkälle on. Uudemmatkin Mario 3-d Sunshinesta galaxyyn ovat ok, ei niissä mitään. Mutta siis Mario64. Aivan jumalaton helmi eikä ole toista tullut, saapi nähdä tuleeko koskaan.

Laatikko

Mario 64:ssa on särmää ja menoa, mutta omalla kohdallani Galaxyt ovat ohittaneet tämän semiselkeästi sen ollessa silti orgastinen kokemus, vaikka joitain elementtejä jätettiinkin taakse. Seuraavasta 3D-Mariosta tahtoisin kuitenkin Mario 64:n kaltaisen, koska nykyteknologian suomat mahdollisuudet ja tuo vanha konsepti ei voi luvata mitään muuta kuin nannaa.

Zämi

(09-15-2010, 03:56 PM)Big Boss link Wrote: [ -> ]Screwattackissa mielenkiintoinen kilpailu: http://www.gametrailers.com/video/top-10...ack/704480

Nesin top 10 vaikeinta peliä. Ite en jaksa vetää edes Mega Mania läpi, ja Turtles on minulle kryptoniittiä.

Tuosta puuttu kyllä Terminator, joka on kyllä kans aivan hemmetin vaikea >_>

saska

joo nyt onkin mario galaksi 2 vimppa tähti haettu. 37h kesti ja 700 kuolemaa koko hoidossa. viimeistä tähteä hinkkasin yli tunnin >_> (ei morkata)

nyt pitäisi vielä jostain saada nes alle niin voisi vetää sen alkuperäisen malio ykkösen läpi. meikällä on niitä hyllyssä 2 kappaletta hollittelemassa.

tällä hetkellä käynnissä batman aa. huippu peli.

eebrozgi

Huhhuh, Mega Man 10 Hard mode Proto Manilla läpi. Oli raikas kokemus.

Laatikko

Ebro tulet meikäläisen luolaan joku synkkä ja myrskyinen yö niin pidämme Mega Man aiheiset porat läpi irstaan yön. Viime tilaisuuden onnistuin jotenkin lahjakkaasti sivuuttamaan ja se kummittelee yhä öisin minua.

HippiEetu

Kellään muulla positiivisia kokemuksia Pokemon Pelien suhteen?

GC:lle tulleet Pokemon Gale of Darkness & Colosseum, oli melko tajunnan räjäyttävää settiä >_>
Kesti tuhottoman kauan hankkia jokaikinen ShadowPokemon ja puhdistaa, aivan yltiöpositiivinen asenne täytyi hankkia, että jaksoi.

-LzR-

Mulla on toi XD minkä sain kaverilta enkä ole kai kun kerran kokeillut enkä oikein tykännyt.
Mitä mieltä olette uusista Black & White peleistä?
Itse oma pokemon pelaamiseni loppui tähän kun tuo julkaistiin... Nyt meni mielestäni jo liian pitkälle.

Laatikko

Eipä mitään sen erikoisempia tunteita niistä, odotan kuitenkin innolla ja jotkut parannukset kuullostavat todella hyviltä. Kiukuttaa tuo ainainen valitus siitä ja vertaileminen ensimmäisen generaation "hienoihin" mörköihin.

-LzR-

En minä siitä, mutta mielestäni tuo 5th gen oli jo liikaa ja nuo uudet popet näyttävät hieman erikoisilta, ei miltään niinkuin nuo 4 edellistä generaatiota.

HippiEetu

Itse lopetin Rubyn & Saphiren jälkeen jo.

Turhanpäiväinen kaupallisuus ei kulkenutkaan elitistifanituksen perässä >_>
Siihen asti ei voinut sanoa mitään muuta koko hommasta: TOIMII!

Tosin uusissa Pope-peleissä kiehtois se eeveekoulutus vai mikä onkaan?

Big Boss

Tuo uusin pope peli vaikuttaa vain tosi turhalta kun ei tullut 3DS:lle. Nyt kun black & whiten pelien jälkeen tulee uusia pope pelejä 3DS:lle, niin voikohan niissä enää pelata black & whiteä vastaan? Jos ei, niin vaikuttaa tosi turhalta ostokselta.

Laatikko

Aika monet pelit lankeavat tuohon sinun turhuusalueelle jos noin kerta ajattelet. Tietenkin joka pelisarjassa tulee uudet pelit aina uusille koneille, mutta ei se estä yhtään nauttimasta näiden mörköpelien kaltaisista julkaisuista varsinkin jos peli on laadukas.

bËst

Ite ainakin pidän B&W:tä ensimmäisenä pakko-ostoksena aikoihin. viimeisin on ollut RE5 >_>

Syykin on selvä: pokemonin kilpailullinen metagame on yllättävän kiehtovaa ja nyt kun herkkuna on vielä mahdollisuus kokea jälleen uusi Ingame tarina niin kyllä maistuu. Popemonit ovat kuitenkin suunnittelultaan aika saakelin onnistuneita pelikokonaisuuksia olleet aina.

Big Boss

Pelin laadusta en kunnolla tiedä, mutta vaikuttaa japsiversioiden läpipeluuvideoiden jälkeen melko samanlaiselta peliltä kuin ennenkin, paitsi tällä kertaa on uusia popeja, ja ihmisiä. Juoni näyttää pysyneen samankaltaisena kuin ennenkin. Itse odottaisin valloittavan 3DS:n saapumista ja odottaisin siihen tulevaa uutta osaa joka on myös todennäköisesti tätä osaa parempi.

En näe tässä ajattelussa mitään "lankeamista turhuusalueeseen" vaan ajattelemista pidemmän päälle.
Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31